Kiisseli ja Mämmi ohjeet

Kiisseli on jumalten juoma

Kiisseli

Kiisseli on vanha perinteinen, yleensä hyytelömäinen jälkiruoka. Kiisseli on keittomainen joten se syödään lusikalla. Nykyisen kiisselin muodon arvellaan tulevan Venäjältä, jossa karkeaa kaurajauhoa sekoitettiin kiehuvaan veteen ja maustettiin, näin saatiin hyytelömäinen koostumus aikaan.

Kiisseli voidaan keittää myös mehuun, jolloin sitä yleensä suurustetaan perunajauholla tai liivatteella. Suurustettuun kiisseliin lisätään yleensä myös marjoja tuoreina tai pakastettuina. Suomalaisessa ruokapöydässä kiisseli on ollut jälkiruokana jo satoja vuosia, sen etuja ovat halpa hinta ja hyvä maku. Kiisseliä voidaan myös tilanteesta riippuen nauttia joka kylmänä tai lämpimänä. Yleensä kiisselin sekaan laitetaan mm. kermaa lisukkeeksi.

Valmistusohjeet 

Marjakiisseliä valmistaessa täytyy ensin valita mieleisensä marjat. Lähes mitkä tahansa marjat niin mansikoista, vadelmista kuin vaikka mustikoista käyvät. Kiisselissä ei ole myöskään pakko olla marjoja ollenkaan. Tyypillisesti noin neljän annoksen marjakiisseliin kannattaa käyttää valitsemaansa marjaa 100 grammaa annosta kohden. Otetaan tähän kiisseliin 400 grammaa pakastettuja mansikoita.

Tuoreitakin voi käyttää, täytyy vain muistaa antaa pakastemarjojen sulaa kunnolla ennen käyttöä. Lisää kattilaan jäiset marjat ensin ja sen päälle noin puoli litraa vettä. Kuumenna kiehuvaksi ja lisää sokeria myös noin desilitra, makua voi säädellä myös itse.

Sekoita veden kiehuessa 2 ruokalusikallista perunajauhoja kylmään veteen ja lisää ne kiehuvaan veteen pikkuhiljaa sekoittaen kokoajan hienovaraisesti. Kiehuta pari minuuttia kiisseliä vielä perunajauhojen lisäämisen jälkeen ja tämän jälkeen nosta jäähtymään. Voit halutessasi tarjota kiisselin lämpimänä kerman kera, tai laittaa sen jääkaappiin jäähtymään. Kiisselistä tekee maukkaan myös se, että sen sekaan rikkoo pieniä keksinmuruja.

Mämmi

Mämmiä voi vetää vaikka kilon jos on kova nälkä

Mämmi on suomalainen perinneruoka, sitä syödään pääasiassa pääsiäisen aikaan. Mämmiä on tarjoiltu juhlaruokana erilaisissa tilaisuuksissa kuten syntymäpäivillä ja häissä kautta aikojen. Mämmi on yksinkertaista vedestä, ruismaltaasta ja ruisjauhosta tehtyä imellytettyä puuroa. Suomalaisen mämmin tunnistaa siitä, että yleensä sen valmistukseen käytetään siirappia ja pomeranssinkuorta, Itä-Euroopassa mämmiä syödään myös, mutta sen koostumus on hyvin erilainen. Mämmi tuli Suomessa tunnetuksi 1900-luvun alussa sanomalehdissä olleiden reseptien ansiosta.

Hurjimmat mämmi-monsterit voivat hotkaista jopa kymmeniä annoksia mämmiä pääsiäisen aikana.

Mämmi myös säilyi hyvin pitkään, kun jääkaappeja ei ollut. Nykyaikana mämmi tarjotaan yleensä sokerin, kerman tai maidon kanssa. Teollisesti mämmi on sesonkituote, jota on hyvin vaikea löytää muulloin kuin pääsiäisen aikaan. Valitettavasti mämmi on menettänyt suosiotaan Suomessa vuosien mittaan, sillä tutkimusten mukaan nuori sukupolvi ei ole mämmin suuri ystävä. Se sisältää paljon suolistolle hyödyllisiä kuituja, ja nykyisin sitä käytetäänkin paljon terveysruokana.

Valmistusohjeet

Aloita ensin mittaamalla suureen kattilaan 7.5 desilitraa vettä ja kiehauta se. Sekoita mämmin maltaita 125 grammaa 200 grammaan ruisjauhoja ja sekoita ne. Anna seoksen seistä lämpimässä paikassa noin 2 tuntia. Seisotuksen jälkeen laita sekoitus veteen ja kiehauta se uudelleen. Kiehautuksen jälkeen anna seoksen jäähtyä itsekseen tunnista muutamaan tuntiin. Lisää seoksen joukkoon noin desilitra tummaa siirappia ja ruokalusikallinen pomeranssinkuorta, tässä vaiheessa suolaa voi myös lisätä hiukan.  Keitä seosta koko prosessin ajan ja sekoita tasaisesti.

Ole tarkkana, sillä tässä vaiheessa seos voi palaa pohjaan helposti. Jaa tämän jälkeen seos valitsemaasi astiaan ja anna niiden jäähtyä. Paista seoksia noin tunti 170 asteen lämmössä ja jätä jäähtymään uuniin. Voit pakastaa ylimääräisen mämmin, joka säilyy todella pitkiä aikoja. Tarjoile kerman tai maidon kanssa, ja laita päälle hieman sokeria.